Kuinka kaikki alkoi

Suunnittelimme lapsen hankintaa huolellisesti. Luin kasapäin vauvalehtiä. Surffasin ahkerasti vauva-aiheisilla sivustoilla, joissa voi listautua kuumeilijaksi eli positiivista raskaustestiä kiihkeästi odottavaksi. Sitten kun se kaivattu toinen viiva ilmestyy testiin, ollaan onnellisia plussaajia. Jos pikkuinen pysyy kyydissä mukana, päästään odottajien palstalle, jossa sitten vaihdetaan kuulumisia muiden odottajien kanssa, joilla on laskettu aika samassa kuussa. Palstalla odotetaan kiihkeästi syntymää, valitetaan odotellessa vaivoista, närästyksestä, kolotuksista, peräpukamista, hikoilusta, hengästymisestä, ihon kutinasta jne. Pohditaan synnytystoiveita ja pelätään synnytystä.

Lasketun ajan lähestyessä aletaan arpoa, syntyykö vauva ajallaan vai meneekö yli. Tässä vaiheessa odottamiseen ja painavaan mahaan on kyllästytty jo siinä määrin, että synnytystä aletaan odottaa innolla. Malttamaton odotus voittaa synnytyspelon. Ostetaan CD, joka opettaa rentoutumaan synnytyksessä: "Ajattele avautuvaa kukan terälehteä". Hierotaan välilihaa ahkerasti. Kyykitään ison mahan kanssa, jotta synnytys sujuisi jouheasti. Ostetaan pikkuruisia vaatteita ja sisustetaan vauvan huonetta. Manaillaan, että miksi se ei jo synny, eikä ainakaan nautita ajasta, jonka voi käyttää ihan niinkuin itse lystää, vaikka kokeneet sukulaiset kovasti vihjailevat, että tehkää nyt sitä ja tätä ja tuota, kun sitten vauvan tultua ei enää ennätä. Ei sitä tajua.

Todellisuudessahan äitiysloman alku synnytykseen asti kannattaisi viettää koodaamalla ensin joku ohjelma, joka satunnaisin väliajoin huutaa, ja sitten pitäisi arpoa, onko huudon syynä nälkä, märkä vaippa, väsy, vatsavaiva, kuuma/kylmä jne. Ihan vaan että tottuisi siihen, että mitään ei vauvan synnyttyä tehdä juuri silloin kuin itseä huvittaa. Ei sillä, etteikö se olisi ihan luonnollista, että niin on. Sitä ei vain yksinkertaisesti osaa etukäteen kuvitella. Ei vaikka sitä kuinka toitotettaisiin etukäteen.

Neuvolan perhevalmennuksessa (entinen synnytysvalmennus siis, nimi muutettu ilmeisesti jotta isätkin saataisiin mukaan) näytetään video todennäköisesti maailman helpoimmasta synnytyksestä. Äiti hieman voihkii ja makaa sängyllä, pieni ponnistus (jota ei videosta edes ponnistukseksi tajua) ja sitten on vauva maailmassa ja rääkyy iloisesti. Synnytyksen jälkeinen masennus sivuutetaan kertomalla, että se on kovin harvinaista ja tungetaan käteen joku monistevihkonen aiheesta. Tätä minä en ainakaan tarvitse, minusta tulee maailman onnellisin äiti, ajattelee onnellinen odottaja.

Toisin kävi.