Kotiutuminen

Kotona on aluksi ihanaa. Sisko käy kotiutumispäivänä katsomassa. Nauramme ja ihastelemme vauvaa. Iltaa kohti maito alkaa nousta. Rinnat ovat kivikovat ja niihin sattuu. Vauva ei saa imettyä. Soitan sairaalaan. Neuvovat hautomaan rintoja kauratyynyllä ennen imetystä ja pumppaamaan hieman maitoa ennen imetystä, että rinnat pehmenevät. Tunnen oloni sähköjänikseksi kun ryntään lämmittämään kauratyynyä kun vauvalle tulee nälkä. Pelkään, että se saa trauman, jos se joutuu odottamaan ruokaa liian kauan. Rintapumppu pitää steriloida keittämällä ennen jokaista käyttöä. Säntäilen ympäriinsä.

Ensimmäinen yö on kaoottinen. Vauva nukkuu huonosti. Ei saa edelleenkään imettyä kovista rinnoista. Vaihdan vaippaa ja pesen vauvan pepun lavuaarissa joka vaihdon yhteydessä. Jossain vaiheessa yötä vauva pissaa jaloilleni. En jaksa vaihtaa sukkia.

Aamulla alkaa tuntua, että olen vankina omassa kodissani. En usko, että vauvan kanssa voi ikinä mennä minnekään, vaikka ulkona on lämmintä. Itkettää koko ajan. Soittelen sairaalaan vähän väliä ja kysyn neuvoa mihin millloinkin.

Pari seuraavaa yötä menee valvoessa. En saa unta. Huolestuttaa vauvan vointi. Pelkään myös, että saan kohtutulehduksen. Kun vauva aivastaa, olen varma, että se on allerginen koiralle. Muun ajan pelkään, että se lakkaa hengittämästä. Soitan jälleen kerran sairaalaan. Kätilö kysyy, miten minä voin. Alan itkeä. Kerron, etten saa nukutuksi. Väsyttää, mutten nuku. En yöllä enkä päivällä. Minä, joka olen aina ollut hyvä nukkumaan missä vain. Kätilö käskee soittamaan neuvolaan seuraavana päivänä.